Kevät kuulumisia mehiläistarhoilta
Kevät etenee kovaa vauhtia ja mehiläiset alkaa lentelemää kauniilla säällä. Paju alkaa pikku hiljaa kukkimaan ja kylmät ilman lämpenemään. Etelämmässä pähkinäpuista sai jo ennen kylmääkautta siitepölyä. Vallinmäen tilan mehiläiset voi onneksi hyvin. Pitkän kylmän kauden aikana on muutamiin pesiin saanut viedä lisäruokaa, mutta suurin osa pesistä on varastoinut tarvittava
Kesän kynnyksellä
Olisiko nyt viimein lämpimien kelien aika? Mehiläispesät alkavat vahvistua ja ensimmäiset lisälaatikot on suurinpaa osaan pesistä lisätty. Sikiöintiä on hyvin ja siitepölyä kerätään kovaa vauhtia. Ensimmäiset voikukat alkaa kukkimaan, joten kohta mikäli lämmin sää jatkuu alkaa voikukista saada myös hunajaa. Odotan jo innolla, että saamme purkittaa alkukesän hunajaa. Toivottav
Vuosi 2023
Vuosi meni ja vierähti nopeasti. Viime vuosi on ollut muutoksen aikaa pitkälti ja uuden kehittämistä. Vallinmäen tilan toiminta jatkuu edelleen, mutta perustin toisen yrityksen nimeltä Hunaja Hetki vuonna 2022 toisen mehiläistarhaajan kanssa. Mehiläiset ja tilatoimintaa järjestetään kuten aiemminkin, mutta messuilla kuljemme Hunaja Hetken nimellä ja valmistamme suurimman osan tuotteist