Tervetuloa

Kesän kynnyksellä

Olisiko nyt viimein lämpimien kelien aika? Mehiläispesät alkavat vahvistua ja ensimmäiset lisälaatikot on suurinpaa osaan pesistä lisätty. Sikiöintiä on hyvin ja siitepölyä kerätään kovaa vauhtia. Ensimmäiset voikukat alkaa kukkimaan, joten kohta mikäli lämmin sää jatkuu alkaa voikukista saada myös hunajaa. Odotan jo innolla, että saamme purkittaa alkukesän hunajaa. Toivottavasti tämä vuosi on hyvä hunajavuosi eikä kuivuus/kylmyys ole esteenä. Viime vuonna oli niin kuivaa, että mehiläiset eivät saaneet kukista mettä kesäkuun jälkeen juurikaan.

Eilen saatiin viimeiset pellot kylvettyä Vallinmäen tilalla ja nyt mehiläishoidon lisäksi on kasvimaan ja kesätapahtuman järjestelyä. Kesätapahtumassa vietetään samalla Vallinmäen tilan tilapuolidin avajaisia 2-3.7.2022. Tulethan sinäkin paikalle? Mukana mm. Kiroilevan siili ja Movement Hanna.

Aurinkoista kesän odostusta – Vallinmäen tila